TÄRKEÄÄ TIETOA COVID-19:sta

Covid-19-kausi on epävarmaa aikaa tapahtumateollisuudelle. Viime vuoden aikana areenat ovat olleet suljettuina katsojilta. Positiivisemman kehityksen ja rokotusten kiihtymisen myötä yhä useammat liigat ovat avautuneet jälleen yleisölle.

Verkossa tarjoamamme liput perustuvat 100 %:n areenakapasiteettiin ja -allokaatioihin joita voimme tarjota virallisten yhteistökumppaneiden kanssa. Areenan kapasiteetti voi kuitenkin muuttua. Saattaa olla mahdollista, että tapahtuma johon haluat osallistua muuttuu katsojamäärän suhteen ja meille ei ​​jaeta ostamiamme lippuja.

Seuraavaa skenaariota ja ratkaisua tulee harkita:

Varaamasi ottelu/tapahtuma perutaan eikä sitä pelata myöhemmin, katsojamäärää vähennetään (ja seura peruuttaa liput) tai ottelu pelataan ilman yleisöä.

Jos jokin näistä tilanteista toteutuu, sinulla on mahdollisuus pitää tilaussumma hyvityksenä, joka voidaan käyttää maksutapaana toiseen tapahtumaan, tai hyvityksenä OLKAlta varaamiesi osien loppusummasta. Palautus maksetaan viimeistään kahden viikon kuluttua alkuperäisestä tapahtumapäivästä. Huomaa, että OLKA ei voi peruuttaa/palauttaa toimittamiamme varattuja lippuja muuten kuin juuri mainituista syistä. Eli OLKAlla ei ole vastuuta jos karanteeni, maahantulokielto tai vastaava.

Jos ottelua/tapahtumaa lykätään (postponed) covid-19:n vuoksi ja siirretään myöhempään ajankohtaan, ostetut liput ovat voimassa uudelle päivämäärälle.

Tärkeää! Voimme hyvittää vain OLKAlta varatut osat. Jos olet varannut matkan, majoituksen tai jonkin muun osan paketista itse, emme tarjoa minkäänlaista hyvitystä tai korvausta.

Huomaathan, että on asiakkaan vastuulla tutustua maiden ja areenoiden määräyksiin ja mahdollisiin rajoituksiin.


Lisää hyödyllisiä sivuja: